Luukakselle voitto ja 300 sarja

Cosmicin Kesä Openin finaalissa nähtiin kovatasoista keilailua. Mukana olivat miesten maajaoukkueesta Tomas Käyhkö ja Juho Rissanen jotka matkaavat MM-kisoihin Dubaihin marraskuussa. Lisäksi kisaa värittivät nuoret joensuulaiset Tomi Turunen Nico Kärkkäinen ja entinen nuorten maajoukkuevalmentaja Markku Veijanen jota voidaan myös pitää paikkakunnan poikana.

Luukas Vänänen tulos 1931 ja uran seitsemäs 300 sarja

Luukas Väänen aloitti finaalin komeasti 279 sarjalla eikä tahti hiipunut jatkossakaan kuin pienin notkahduksin. 300 pisteen sarja näki myös päivän valon joka oli juniorien EM-kisoihin parin viikon päästä lähtevälle keilaajalle uran seitsemäs. Kisan puoli välissä johtoasema oli jo niin vankka että vain ihme olisi voinut viedä voiton sillä keskiarvo hipui 250 pistettä.

Tomi Turunen Joes Gold 1816 Cosmicin Kesä Openin kakkonen

Lopullinen järjestys rupesi näkymäänn jo ennen paria viimeistä sarjaa sillä kakkosijalle oli noussut Joes Goldin nuori Tomi Turunen joka piti takanaan niin Tomaksen kuin Juho Rissasenkin. Nico Kärkkkäinen taisteli sijoista Juhon ja Markku Veiasen kanssa mutta viimeisessä sarjassa ei loppuun tullut vaadittua komen kaadon putkea. Myös Joni Mustaniemi oli kärkikuusikossa pitkään mukana.

Lopullinen järjestys.

  1. Luukas Väänänen Mainarit 1931, 2. Tomi Turunen Joes Gold 1816, 3. Tomas Käyhkö Mainarit 1747, 4.Juho Riissanen Mainarit 1714, 5. Markku Veijanen 1667, 6. Nico Kärkkäinen Mainarit 1654.

-jormalaa-

(lopputulokset myöhemmin)