BC Joe’s Gold

BC Joe’s Gold on perinteikäs, lähes 30 vuotta Joensuussa toiminut keilaseura.

Joe’s Gold ja sen jäsenet osallistuvat aktiivisesti keilakilpailuihin sekä henkilökohtaisesti että joukkuepeleissä ympäri Suomen.

Valtakunnan keilasarjoihin vuonna 2012 pitkästä aikaa palannut edustusjoukkue on kivunnut huimaa tahtia sarjaportaita ylöspäin ja keväällä 2017 paikallisista keilaajista koostuva miehistö teki joensuulaista keilahistoriaa: Joe’s Gold nousi SM-liigaan ja ensimmäisellä kaudella taisteli tasokkaassa sarjassa komeasti seitsemänneksi.

Paikallisella tasolla Joe’s Gold pelaa kolmella joukkueella Joensuun keilailuliiton sarjoja ja goldilaiset voi tavata Joensuun Kuntokeitaalta harjoittelemassa vakiovuorolla keskiviikkoisin klo 18-19.

Seuramme tarkoituksena on nostattaa joensuulaista kilpakeilailua yhä korkeammalle tasolle rennolla asenteella ja hauskanpitoa unohtamatta!

Seurassamme on nykyisiä / entisiä maajoukkueryhmäläisiä sekä Suomen Keilailuliiton kouluttamia valmentajia, joten kilpailemisesta ja seuratoiminnasta kiinnostuneet keilaajat voivat ottaa yhteyttä alla oleviin yhteystietoihin, jos seuraamme liittyminen ja keilaajana kehittyminen kiinnostaa!

Yhteystiedot:

BC Joe’s Gold, Linnunlahdentie 10, 80110 Joensuu

Puheenjohtaja:
Pekka Alitupa
pekka.alitupa@gmail.com

Sihteeri ja rahastonhoitaja
Miika Harinen
miika.harinen@luukku.com

Hallituksen muut jäsenet
Joni Mustaniemi, Tapani Pitkänen


Joes Goldilla nihkeää ja JoKella loistavaa I-sarjan avauskierroksella

Joensuulaisjoukkueet avasivat ykkössarjan pelit Joes Gold kotonaan ja JoKen naiset Kuortaneella.

Joensuussa Joes  Goldin viisikko avasi päivän niukalla tappiolla Iisalmen ICE-Bowlingin joukkuetta vastaan häviten niukasti 14 pisteellä. Toisessa ottelussa naapurikaupungin Veljmieht Kuopiosta sitten kaatuivat pistein 871-853. Ennen taukoa vielä vastaan asettui Valtti Lahdesta, joka edellisessä ottelussaan TKK 2 joukkuetta vastaan latoi päivän toiseksi kovimman sarjan 1072 pistettä. JG vuoro oli taipua Valtille pistein 953-907. Tauon jälkeen Pietarsaaren Drottia vastaan joukkueet pelasivat tasapelin 907-907. Pitkä päivä kääntyi iltaan ja niin myös hiipui JG otteet sillä penkiltä ei tullut apua vaan kaikki loput ottelut kirjattiin varsin selvin numeroin tappioiksi. Sarjataulukon kärkeen nousi viimeisen viimeisessä ottelussa voittanut Imatralaisen Slaikkarit voittanut TKK kakkosjoukkue joka ei hävinnyt kuin yhden pelin. Toiseksi sijoittui Valtti 170 pisteen päähän ja kolmanneksi  joka OPS Oulusta keilasi päivän kovimman sarjan 1107 pistettä. Perää pitää Veljmiehet ja Joes Gold on muutaman pisteen edellä mutta eroa kärkeen tuli jo 1411 pistettä. Kierroksen parhaaksi keilaajaksi kirjattiin 215,71 pisteen keskiarvolla OPS:n Valtter Verronen, Valtin Alex Rämänen oli toinen vain 14 keilaa vähemmän kaataneena. Kolmas oli OPS Artturi Korpi tasapistein Slaikkareiden Simo Uosukaisen kanssa. Seuraavat sijat menivät TKK nelikolle. Parhaat joensuulaiset olivat Tatu Hirvonen ja Marjo Hirvonen sekä Tomi Turunen.

Tulokset

JoKen naiset kärkeen avauskierroksella

JoKen naisjoukkue matkusti Kuortaneelle keilaaman naisten i-sarjan avauskierrosta. Päivä alkoi heti hienolla voitolla Jyväskylä Bowling Club (JBC) vastaan 529-449. Seuraavaksi kaatui Kerusselän joukkue KSB 482-440. Vielä kun kolmaskin Keski-Suomalainen Äänekosken joukkue BC- Viitake kaatui suurinumeroisesti 519-396. Toiseksi viimeisessä pelissä jokettaret keilasivat päivän parhaan tuloksen 536 pistettä kaataessaan Kuortanelaisen kotijoukkueen KuKun. Viimeinen ottelu oli sitten jännittävä loppuun asti, sillä siinä olivat vastakkain kärkijoukkueet JoKe vastaan ICE Bowling Iisalmesta. Ensimmäinen tappio tuli ns. saappaat jalassa vain 8 pisteen erolla 519-527. Eroa jäi kuitenkin sarjataulukkoon 196 pistettä joensuulaisten hyväksi. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavatkin Joensuussa kuukauden kuluttua. Keilaajien ykköspaikan keilasi JoKen Heli Taskinen komealla 192,4 pisteen keskiarvolla. Vain pari keilaa vähemman kaatoi toiseksi sijoittunut JBC Sanna Nurminen. JoKelaisten toiseksi paras oli Hanne Tolonen 171,6 k-a:lla. Joukkueen kolmas lenkki oli Satu Vehkamaa.

Tulokset

-jormalaa-

Joe’s Gold taistelee mitaleista SM-liigassa

Miesten liigakausi on puolivälissä ja nousijajoukkue JG on pelannut positiivisen syyskauden: joensuulaiset ovat sarjassa viidentenä ja mitalipeleihin on matkaa vain 11 sarjapistettä. (Yhdessä ottelussa jaetaan 20 pistettä)

Tampereella Baker-pelitavan lauantai oli hankala ja kuudesta pelistä tuli vain kaksi voittoa. JG tippuikin neljänneltä sijalta kahdeksanneksi. Sunnuntaina tahti parani ja viiden pelin saldo oli neljä voitto ja yksi tappio. Liigan keskivaiheilla on erittäin tasaista ja JG nousi yhden päivän peleillä kolme sijaa viidenneksi.

Tampereen viikonlopun viimeinen peli oli nousijajoukkueelle makoisa, kun karsijanpaikalla oleva Rauman GH kaatui puhtaasti 20-0. Joensuulaiset ovat kaivaneet jo 67 pisteen eron karsintarajalle, joten tavoitteet on siirretty ylöspäin ja jättiyllätyksellä mitalipelitkään eivät ole mahdottomia.

Liiga jatkuu tammikuussa Lahdessa.

-PJ-

JG neljäntenä SM-liigassa

JG pelasi historiallisen liigan avausviikonlopun loistavasti: yhdestätoista pelistä tuli seitsemän voittoa ja edustusjoukkue on mitalitaistelussa mukana.

Liigaa johtaa Lahden Bay ennen Varkauden Mainareita ja Helsingin GB:tä. JG on neljäntenä mm. liigan kestomenestyjä TKK:n edellä.

Kakkosjoukkue aloitti myös pelit viikonloppuna ja nelosdivarikausi käynnistyi sarjan toiseksi parhaalla pelillä.

Tarkemmin peleistä voi lukea liiton tiedotteista tai seuran nettisivuilta osoitteesta www.joesgold.fi

Tatu

Nelosdivari ja paikallissarjat

Joe’s Goldin kakkosjoukkueen organisaattorina kaudella 2017-2018 toimii Tomi Jaara. Pelihalukkaat ottakoot yhteyttä Jaaraan nelosdivarin pelipaikkojen suhteen.

Paikallissarjoissa mennään tulevalla kaudella kolmella joukkueella, joista ykkösen ja kakkosen runko muodostuu liigaryhmästä, mutta kaikille löytyy varmasti peliaikaa paikallissarjoissa kauden mittaan. Paikallissarjan osalta ykkösjoukkueen kokoonpanosta vastaa Nico Kärkkäinen, kakkosjoukkueesta Tatu Hirvonen ja kolmosjoukkueesta Tomi Jaara.

 

Kauden 2017-2018 SM-liigaryhmä

Joe’s Goldin liigaryhmä elokuussa 2017 tulevan kauden SM-liigaan on seuraava:

Teppo Fredriksson

Miika Harinen

Teemu Harinen

Mikko Hirvonen

Marjo Hirvonen

Tatu Hirvonen

Jari Kärkkäinen

Nico Kärkkäinen

Tomi Turunen

Tomi Väänänen

Liigaryhmä ja edustusjoukkue valitaan peliesitysten perusteella, joten ryhmää päivitetään tilanteen eläessä.

 

 

 

 

JARSILLE KINKKU JOULUKSI

Jari ”Isä” Kärkkäinen piti Joe’s Goldin nuoret ja menestyneet huippukeilaajat nuhteessa seuran perinteisessä kinkkukisassa. Tulos 1476 riitti niukasti voittoon ennen Nico ”Poika” Kärkkäistä. Ylämyllylle matkasi siis lähes koko joulumenu! Sinapin omakustanteisen kinkun päälle sai Erik Ahola. Tulokset alla.

Joe’s Gold Kinkkukisa 12.12.2015

Luokka Puhdas Tasoitus Yht.
Jari Kärkkäinen A 1446 30 1476
Nico Kärkkäinen B 1363 90 1453
Erik Ahola A 1357 30 1387
Tomi Turunen A 1351 30 1381
Mika Karjalainen C 1144 180 1324
Jape Holopainen B 1134 90 1224
Olli Rotko C 1032 180 1212
Olli Koivula B 1045 90 1135
Teemu Harinen A 1073 30 1103

 

SEURAN UUSIMMAT TIEDOTTEET