logo
Search
Close this search box.

Veijanen kotikonnuilla voittoon

PRIIMA OPENIN FINAALI COSMICISSA VEIJASELLE

Sääntökirjat piti kaivaa esiin ennen viimeistä ruutua kun keilattiin finaalin karsinnan viiden sarjan loppuhuipennusta. Tasapisteisiin olivat päätymässä Joes Goldin kaksikko Luukas Väänänen ja Mikko Hirvonen sekä ”kotikonnullaan” lomaileva Mikkeliläistä Bowlers of Mikkeli (BooM) seuraa edustava Marku Veijanen. Kaikilla oli samat nolla tasoitukset joten mikä rarkaise sijoituksen? Markku ja Luukas saivat tasapisteet 1119 ja Mikko viimeisen heiton ysiavauksella pistettä vähemmän. Säännöissä ensin ratkaisee kaikki viiden sarjan kaadot ja sitten vertaillaan viimeistä sarjaa jne. Voitiin todeta että Markku (x34) lähtee pudotuspeliin ykkössijalta ja Luukas kakkosena (x30) ja Mikko kolmosena. Jatkoon selvisivät myös PoRan kaksikko Pertti Pakarinen (1074) ja Pertti Honkanen (1071) sekä Luken Tapani Moilanen (1052) tuloksin. Yhden pisteen erolla jäi Mättäjien Leo Mustonen katsomon puolelle.

Ensimmäinen shoot out tahmeaa keilailua!

Pudotuspeliin lähdettiin siten että PoRan Pertti Honkanen sijalta neljä sai vastaansa viidenneksi sijoittuneen Pertti Pakarinen ja Luukea esustavan Tapani Moilasen. Missään vaiheessa ei kenenkään sarja alkanut loitokkaasti vaan mentiiin ruutukerrallaan paikkaillen ja välillä tyhjiä tehden. Parhaiten hoidetun radan selvitti Pertti Honkanen joka keilasi lähes puhtaan sarjan saaden tulokseksi 196 (19) nousten näin voittajan toiseen pudotuspeliin. Pertti Pakarinen piti sijoituksensa keilaamalla 167(13) pistettä Tapanin 163 (19) tulosta vastaan.

Toinen pudotuspeli Mikollelle.

PoRan Pertti Honkanen pääsi toiseen peliin missä sai vastaansa karsinnan kakkosen Luukas Väänäsen ja Mikko Hirvosen. Kaikki aloittivat sarjan paikoilla mutta sitten Mikko onnistui ennen sarjan puoliväli tekemään neljän kaadon jonon kun vastaavasti Luukaksen ”kone” alkoi hieman yskimään ensin tyhjä nelosruutuun ja reikä kuudenteen ja kun perättäiset kaadot hävisivät ei Luukakseta ollut Mikon haastajaksi. Sama ongelma oli myös Pertti Honkasella joka ei saanut vasuroitua keiloja kumoon vaan paikkopeli ja pari tyjää kuutosaukasuista vei voitto mahdollisuudet. Mikko Hirvonen keilasi selvään voittoon tuloksella 203. Luukaksen ja Pertin kamppailu päättyi Pertille pistein 177 (19) ja Luukasen 171 pistettä vastaan. Kun sääntöjen mukaan ei voi pudota kuin yhden sijan niin Luukas sijoittui kolmanneksi ja Pertti Honkanen neljänneksi.

Finaalissa vastakkain entiset seurakaverit

BooM Markku Veijanen ja Priima Openin voitto 2019

Mikko Hirvonen ja Markku Veijanen aloittvat sarjan komeilla kaadoilla, mutta jatkossa sarjat erkanivat toisistaan. Markku jatkoi viidelllä kaadolla johtaen finaalia selvästi. Vastaavasti Mikko Hirvonen jatkoi sarjaansa reijällä, kaadolla, reijällä sekä vielä kuuden keilan avaukseta tulleella tyhjälle ei ”pelihuuomori” enää riittänyt loppuruutuuihin. Näin Markun ehjä peli kymppiruutua lukuunottamatta riitti selvä numeroiseen voittoon. Markku Veijasen tulos 226 ja Mikko Hirvosen 146.

Voitto vaihteeksi kotimaisemissa maistui BooMin Markku Veijaselle entisellä työpaikalla. Onpa miestä nähty myös viime aikoina tuurailemassa ”tiskin takanakin” Cosmicissa. Markku asuu Mikkelissä ja toimii Suomen Keilailuliiton nuorten- ja tulevaisuudenryhmän valmentajana.  

-jormalaa-