Valtakunnansarjat jatkuvat. JG ja JoKe Varkauteen varkaisiin

Joe’s Gold päivän joukkue!

Lokakuinen aamu valkeni Itä-Suomessa, kun joukkueet starttasivat kohti rosvojen pesää eli Varkautta. Molemmilla joukkueilla kiilteli voittopisteitten ryöstely mielessä ja pelit aloitettiin ”paikallisottelulla” JG-JoKe. Alkulämmittelyksi peli taisikin mennä ja koska olosuhdekin oli hieman haasteellinen, olivat tuloksetkin maltilliset. Lopulta JG onnistui kuin onnistui kääntämään voiton itselleen 515–453.

Toiseen otteluun astui vastaan sähäkkä Watterit, mutta JG:n alkulämmittelyt olivat selkeästi onnistuneet ja sähköt pistettiin poikki 580–505. Kultapojilla oli meno päällä ja selkeä halu ottaa lohkon kärkipaikka haltuun.

Kolmas peli oli tiukkaa vääntöä LNMKY:tä vastaan. Haasteita oli itse kullakin, ja Leppävirran miehet pistivät painetta olan takaa. Kymppiruudussa vastustajan peli kuitenkin töksähti, kun ruutuja jäi tyhjiksi – JG kiitti tilaisuudesta. Joni ja Tapani tekivät ehjät ruudut, ja ankkurina toiminut Tomi näytti kylmänrauhallista osaamistaan, voittoon vaadittiin kaato ja paikko – ja senhän Pörrö luonnollisesti tekikin! (Instagramissa videopätkää heitosta). Voitto Joensuuhun 522–521.

Neljännessä ottelussa kultapojat syttyivät kunnolla ja Purilaitten murkinoista pureskeltiin murskavoitto. Joni, Tapani ja Tomi pistivät palloa pesään olan takaa ja keiloille ei jätetty juurikaan mahdollisuuksia jäädä pystyyn. Päivän parhaassa pelissä voitto tuloksella 682–572.

Viimeisessä pelissä vastaan asettui edellisen kierroksen kärkijoukkue Mainarit 2. Tällä kertaa hakkua heilutelleet kaivosmiehet eivät saaneet kultaharkkoja puhki, ja JG kruunasi päivän lukemin 602–534. Viidestä ottelusta viisi voittoa, pelaajat voivat olla tyytyväisiä itseensä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa kultakeilaajat löytyvät sijoilta 1,2 ja 4. Päivä meni mallikkaasti, ja kärkipaikka otettiin haltuun puhtaalla tuloksella 2901 (ka 580,20). Tällä hetkellä eroa kakkosena olevaan Watteriin on 631 pistettä. Joukkue saa olla todella tyytyväinen päivän tekemiseen ja Joensuun kierroksella aiotaan kasvattaa johtoasemaa entisestään.

JoKella vaikeaa

JoKen kokoonpano Varkauteen oli tällä kertaa Sari, Satu, Teuvo ja Aarne, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeiset haasteet jatkuivat. Syksyisen sään synkkyys näkyi tällä kertaa peleissäkin. Ensimmäisen kierroksen pelissä JG napsi pisteet 515–453.

Toisessa pelissä kierroksen toiseksi paras joukkue LNMKY ei antanut armoa, vaan latoi taululle 569–473 tuloksen ja pisteet harmittavasti Leppävirralle. Sari V. yritti pitää JoKea mukana hienolla parituloksella, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.

Kolmas peli ennen taukoa oli Purilaita vastaan ja tuloksissa ei tapahtunut parannusta. Purilaat popsivat pisteet poskiinsa 520–456.

Ruokatauon jälkeen JoKelaiset olivat kuitenkin saaneet energiaa ja päättivät laittaa kovan kovaa vastaan – ja niin Mainarit 2 oli tutisemassa. Päivän parhaalla pelillä JoKe otti voiton kaivosmiehistä 520–495, ja kuparinen saatiin rikki tältäkin kierrokselta.

Viimeisessä pelissä paukut olivat jo lopussa, eikä vaihtokaan auttanut joten Wattereiden sähköisyys vei pisteet Pieksämäelle 486–407.

Tulokseksi päivästä jäi yksi voitto ja yhteistulos 2309 (ka. 461,80). Lohkon sija 6 pysyi ennallaan, ja eroa viidentenä oleviin Purilaisiin on nyt 731 pistettä. Kierroksia on vielä jäljellä, ja seuraava kotikierros Joensuussa tuo varmasti puhtia joukkueeseen.

TP