logo
Search
Close this search box.

SÄÄNTÖUUDISTUS KAATUI YLIMÄÄRÄISESSÄ KOKOUKSESSA

Suomen keilailuliiton historian ensimmäinen ylimääräinen liittokokous pidettiin viikonvaihteessa. Esillä oli liiton toimintasääntöjen muuttaminen. Muuttamista vaativat 22 paikallisliittoa. Muutosvaatimuksen keskeiset kohdat olivat liittovaltuuston lakkauttaminen sekä hallituksen jäsenten erovuoroisuus. ”Kokouksessa paikalla oli 29 kokousedustajaa, joiden edustus kattoi 55 jäsenliittoa. Ääniä salissa oli kaikkiaan 131, joten ¾ osan määräenemmistöön sääntöjen muuttamiseksi vaadittiin 99 ääntä”.
”Kokouksen avasi liiton puheenjohtaja Harri Järvinen joka puheessaan valotti kokouksen historiallisuutta sekä sitä ettei ole asiat aivan mustavalkoisia. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisellä päätöksellä todellinen kokousalan ammattilainen, Juha Viertola. Hänellä on takanaan pitkä ura erilaisten yhdistysten kokouksien puheenjohtajana, mikä heijastui vahvasti hänen työskentelyssään. Kokous oli äärimmäisen sujuva ja monin tavoin myös hyvähenkinen, vaikka asioista hyvinkin ponnekkaasti keskusteltiin. Kokouksen sihteeriksi Viertola ehdotti SKL:n toiminnanjohtaja Pekka Korpea, joka myös yksimielisesti valittiin. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja äänten laskijoiksi valittiin Risto Spora ja Kaj Kerbs Helsingistä”.
Kokouksessa käytettiin runsaasti puheenvuoroja. Aloituspuheenvuoron sai hanketta vetänyt Perttu Jussila Tampereelta. Pitkälti keskustelu oli ollut joko tai linjalla. Kahden tunnin keskustelun jälkeen pidettiin tauko jonka jälkeen aloitettiin äänestämään.
”Ensimmäisenä äänestettiin siitä, otetaanko tehty aloite käsittelyyn. Tuossa äänestyksessä annettiin 85 kyllä-ääntä, 45 ei-ääntä ja yksi tyhjä ääni. Aloite siis hyväksyttiin käsiteltäväksi”.
”Seuraavaksi otettiin käsittelyyn liittovaltuuston ja liittokokousten rooli. Koska keskustelua oli jo käyty vilkkaasti, siirryttiin suoraan äänestykseen, joka ensimmäisen tavoin oli suljettu lippuäänestys. Uudistuksen voimaan tulo olisi vaatinut toimintasääntöjen mukaan ¾ määräenemmistön eli 99 ääntä puolesta eli kyllä-ääniä. Niitä tuli 86 eli liittovaltuusto jatkaa edelleen toimintaansa Suomen Keilailuliiton toiseksi ylimmäisenä päättävänä elimenä kokoontuen kaksi kertaa vuodessa. Ei-ääniä annettiin 45.
Sääntömuutosesitys ei tullut hyväksytyksi ja yksittäiset sääntömuutokset raukesivat”.

”Myös hallituksen jäsenten toimikausia koskeva muutosesitys tuli hylätyksi. Tässä äänestyksessä kyllä-ääniä annettiin 88, ei-ääniä 43. Esitys hylättiin ja pykäläkohtaiset sääntömuutokset raukesivat”.

Kokouksesta lähti myös merkittäviä uudistusesityksiä hallituksen suuntaan.

Sitaateissa oleva teksi Seija Lankinen /SKL

-jormalaa-