logo
Search
Close this search box.

Piiroinen pallokisan voittoon

Piiroinen ja muut pallojen kanssa kotiin

Kuvassa vas. Makkonen, Hirvonen, Hyttinen, Myller, Piiroinen ja Nevalainen

kuva J.L

Kuntokeitaan Pallokisan pallot saivat uudet kaapit kun kisa saatiin päätökseen finaalin merkeissä maanatai-iltana. Kilpailu keilattiin kaksivaiheisena jossa huipennus oli shoot out kuuden parhaan kesken.

Viidensarjan alkuosian paras oli PoRan Kari Myller tuloksella 1158. Joes Goldin Mikko Hir vonen jäi kakkossijalle 20 pisteen erolla. Kolmannen sijan otti PoRan Timo Piiroinen tuloksella 1098. Kokokesän kisaa dominoinut JG Pertti Nevalainen jäi yllättäen neljänneksi 10 pistettä Timosta.  Luken Mika Hyttiselle ja JoKen Martti Hämäläiselle tuli sitten pudotuspelipaikat seuraavilla sijoilla. Hanne Tolosen kohtalaona oli jääminen finaali ulkopuolelle.

Ensimmäisessä yhdensarjan puodotuspelissä olivat sitten vastakkain Nevalainen, Hyttinen ja Hämäläinen. Tasainen kamppailu ratkesikin vasta kymppiruutuun missä Mika Hyttinen kolmella kaadolla otti jatkopaikan tulosksella 203 pistettä. Vastustajat jäivät tasapisteisiin (197)  Pepen sijoitus viiden ja Masan kuudes.

Toiseen pudotuspeliin Mika Hyttistä vastaan tulivatkin sitten Mikko Hirvonen ja Timo Piiroinen. Alun tasaisena säilyneen kilpailu ratkaisu nähtiin puolivälin jälkeen missä Timo karkasi perättäisillä kaadoilla johtoon ja samalla erän ykköseksi tuloksella 215. Mka Hyttinen keilasi 195 ja sijoittui neljänneksi sillä vaikka Mikon tulos oli 174 ei hän voinut pudota kuin sijalle kolme.

Finaalissa poralaiset Kari Myller ja Timo Piiroinen eivät turhaan jännittäneet vaikka alkuun jouduttiinkin ottamaan vähän pelitavanmuutoksen vuoksi korjauksia. Timon pallo puri selvästi paremmin rataan ja peräkkäisillä kaadoilla ero kasvoikin niin suureksi että peli oli selvä jo sarjan puolivälin jälkeen. Timo Piiroisen voittto sarjan tulos 247 ja kakkoseski sijoittuneen Kari Myllerin 187.

Kaikille kuudelle palkinnoksi pallot ja Hannen toimiessa onnettarena arvonnassa kaikkien suoritusten lapuista voitto osui Aane Toloselle joka sai näin myös uuden pallon. Kuukausikisan voitoista yksi pallo meni JoKen Teuvo makkoselle ja kaksi Joes Goldin Pertti ”Pepe” Nevalaiselle! Kaikkiaan kisassa oli liki 550 suoritusta joka on varmaan kesäkisojen ennätys Joensuussa.

-jormalaa-