logo
Search
Close this search box.

Mikko Hirvonen Cosmicin Kesä Openin voittaja

MIKKO HIRVONEN HALLITSI HAASTAVAT OLOSUHTEET

Cosmicin Kesä Openin finaalin olosuhteet olivat varsin haastavat ja niinpä finaalistakin muodostui varsin pitkä ja mielenkiintoinen kahdella ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Lähes kaikki ottelut venyivät kolmanteen ratkaisevaan matsiin. Pari poisjääntiä toi kuitenkin muutamalle pääsyn jatkoon suoraan kahdella sarjalla.

Arvonnan ensimmäisellä kierroksella oli kiinnostavin pari ehdottomasti Mainari kaksikon Mikko Hirvosen ja Luukas Väänäsen kohtaaminen. Ensimmäisen sarjan Mikko kuittasi 248-191. Seuraava lähes käänteisesti Luukakselle 248-215. Tässä sarjan aikana Mikko jo oli heittämässä pyyhettä kehään, mutta taisi olla henkistä sodan käyntiä sillä kolmas sarja toi taas selvän voiton pistein 236-203. Toisen mielenkiinnon kohde oli miten Nico Kärkkäinen selvittää entisen joukkuekaverin Joni Mustaniemen. Tässäkin pelissä tarvittiin kaikki matsit. Ensimmäinen peli Nicolle 2016-202, toinen Jonille 201-206 ja kolmas samoin 203-195. Jatkopaikan seuraavalle kierrokselle lunastivat myös Slaikkareihin siitynyt Tomi Turunen kaatamalla Heli Taskisen 2-0. Giantsin liigajoukkueen Marjo Hirvonen selätti Tapani Pitkäsen myös 2-0. Poran Kari Myller kukisti Aarne Tolosen 2-1 edeten jatkoon kuten myös Jari Kärkkäinen voittaessaan Hanne Tolosen kolmen pelin matsissa. Niin sanotusti peilailemalla jatkoon ilman vastustajaa menivät Poran Hannu Piipponen sekä Luken Mika Hyttinen.

Toisella pudotuspeli kierroksella ratojen haastavuus lisääntyi ja sarjojen erot korostuivat. Ainostaan Jari Kärkkäisen ja Kari Myllerin pelit katkesivat suoraan 2-0. Kolmetoista neljätoista ratapari haastavuus tuli esiin kun ensimmäinen sarja päättyi 161-138 ja toinen 201-181. Pariskunta Marjo ja Mikko Hirvonen ottivat voitot 2-1 vastustajista ja arveltiinkin että saatetaan nähdä perheen sisäinen loppuottelu. Molemmat keilasivat hienosti paritulokset puhtaana kuten myös Tomi Turunen joka kuitenkin joutui laulukuoroon hävittyään kolmannen pelin kahdella pisteellä Joni Mustaniemelle.

Kolmas pudotuspeli kierros keilattiin Mikko Hirvonen vastaan Jari Kärkkäinen ja Marjo Hirvonen vastaan Joni Mustaniemi. Mikko säilytti tasonsa ja otti selvän 2-0 voiton 191-185, 221-205. Marjo ja Joni puolestaan keilasivat 13-14 rataparilla eikä Marjo saanut missään vaiheessa palloa toimimaan haluamallaan tavalla. Joni puolestaan paransi edelleen peliään ja otti selvänumeroisesti molemmat sarjat nimiinsä 205-176 ja 207-142.

Loppuottelussa mentiinkin sitten tasatahtia ensimmäisessä sarjassa aivan kymppiruudun ratkaisuun asti. Mikko siinä otti ratkaisevat kaadot eikä 13 piteen tasoitusten turvin keilannut Joni Mustaniemi päässyt niskanpäälle. Sarja Mikolle 202-193. Viimeisen sarja Mikko aloitti kaatojonolla ja peli oli selvä jo puolessa välin sarjaa. Taululle komeat lukemat 259-207. Näin päästiin jakamaan parhaille uusia palloja kauden kisoihin.

Lopputulokset, järjestystä ei ole määritelty 3-4, 5-8 ja 9-16

1.Mikko Hirvonen Mainarit

2.Joni Mustaniemi Joes Gold

3-4.

Jari Kärkkäinen Ysisata

Marjo Hirvonen Giants

Mika Hyttinen Lukke

Kari Myller PoRa

Tomi Turunen Slaikkarit

Hannu Piipponen PoRa

9-16.

Luukas Väänänen Mainarit

Nico Kärkkäinen Mainarit

Aarne Tolonen JoKe

Heli Taskinen JoKe

Hanne Tolonen Joke

Tapani Pitkänen Joes Gold

Timo Pakarinen JoKe (ei keilannut)

Tapani Moilanen Lukke (ei keilannut)

-jormalaa.