logo
Search
Close this search box.

JoKen kisan kärkikaksikko Marjo ja Mikko Hirvonen

Marjo otti niskalenkin miehistä kaatamalla kaikki keilat seitsemänteen sarjaa. Mikko vielä yritti tavoittaa viimeisessä sarjassa mutta puolivälin reikä vei viimeisen oljenkorren. Onnittelut!

IMG_3371

-jormalaa-

Hirvosen perhe juhli

Marjolle uran ensimmäinen erikoiskilpailun voitto

Joensuun Keilaajien erikoiskilpailun voitto meni finaalin ainoalle naiskeilaajalle. Marjo Hirvonen pelasi tasaisen vahvaa peliä heti alusta alkaen ja seitsemänteen sarjaan tullut täydellinen 300 pisteen sarja kruunasi voiton. Aviopuoliso Mikko jäi tällä kertaa toiseksi häviten 48 pistettä, mutta ei ollut yhtään harmissaan kun voittorahat tulivat perheeseen.

– Tämä oli tasainen päivä ja siitä harvinainen peli, että kahdeksaan sarjaan ei tullut yhtään tyhjää. Tämä oli myös ensimmäinen erikoiskilpailun voitto kohdallani, iloitsi Marjo, jolle menestystä on tullut aiemmin JunnuTourilta, nuorten SM:n ja liigavoiton myötä.

– Kun peli eteni hyvin ja tasaisesti, niin en tarvinnut paljon vaihdella palloja. Keskivaiheilla kilpailua vaihdoin toisen pallon, kun Mikko kävi antamassa vinkin. Loppusarjoissa palasin kuitenkin alkuperäiseen ja sillä myös syntyi tuo uran seitsemäs ja Joensuun hallissa minulle kolmas 300-sarja.

– Loppupuolella seurasin Mikon ja Tikkasen Antti-Matin peliä, mutta totesin, että paljon pitää poikien heittää lopussa, jos meinaavat pärjätä. Yllättävän hyvin jaksoin pelata kun alla oli lauantaina Talissa pelattu ranking-kisa, sekä pienet selkävaivat.

Marjo on nyt äitiyslomalla ja pelannut syyskaudella farmisopimuksella myös miesten I-diivisioonaa Joe’s Goldin riveissä. Tammikuussa oli paluu sitten naisten liigapeleihin Lappeenrantalaisen R-ABC:n joukkueessa.

– Näillä näkymin jatkan kevätkaudella molemmissa pelaamista ja katsotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan. Mahdollista on, että puen jatkossa kotipaikkakunnan seurapaidan, kertoi iloinen voittaja Marjo Hirvonen.

Joensuun Keilaajien järjestämä erikoiskilpailu oli kauden neljäs ja siinä pelattiin kuusi viikkoa alkukilpailua. Finaaliin pääsi 14 parasta, sekä näiden lisäksi seuraavaksi paras veteraani ja naiskeilaaja. Tämän pykälän ansiosta nousi päivän voittaja finaaliin sijalta 30. Alkukilpailussa tehtiin 250 suoritusta, jota seuran puheenjohtaja Risto Särmä piti hyvänä, jopa ennakoitua suurempana.

Kilpailussa nähtiin paljon hyviä sarjoja yhden täydellisen sarjan lisäksi. Alkukilpailun ykkönen Mikko Hirvonen aloitti peli yhdeksällä kaadolla, mutta kymppiruutuun jäi ysikeila pystyyn. Tuloksena 279, jonka myös Kiuruveden Ice-Bowlingia edustava Antti-Matti Tikkanen teki neljänteen sarjaan. Nämä kaksi vuorottelivat myös kilpailun johdossa, Mikko hallitsi alkuosaa, Antti-Matti meni johtoon neljännen sarjan jälkeen, mutta joutui päästämään Hirvoset edelleen kahden viimeisen sarjan (171, 177) tason pudotuksen johdosta.

Oman lisäkimmokkeen kilpailuun toi bonuspalkinto, joka jaettiin kunkin sarjaan parhaalle. Nämä jakaantuivat viiden pelaajan kesken. Mikko Hirvonen ja Matias Järvinen saivat kumpikin kaksi, Marjo Hirvonen, Tikkanen, Miika Harinen ja Aaro Kuokkanen kerran. Järviselle hyvä viimeinen sarja (232) nosti nuoren keilaajan kilvan kolmanneksi, tässä myös auttoi osaltaan kisan suurimmat tasoitukset (248 pist.).

Teksti: Joppe