Vaihtelun vuoksi poralaiset keilasivat tammikuun kisan Cosmicin ”reunakeleissä” Parhaiten onnistui kaatojyvän löytämään Pertti Honkanen. Parina keilanneet Karit tekivät käänteiset pelit eli ensin Kari L keilasi kolmeen sarjaan lähes parituloksen kun sitten Kari M teki sen toiseen puoliskoon. Myllerin Kari nousi näin kakkoseksi ja Iso Pora jäi kolmanneksi ennen puheenjohtajaa.
Kokonaiskisan kärki myös muuttui siten että kaikki osakilpailut keilannut Pertti Honkanen otti viiden pisteen eron Mylleriin. Tilanne kuitenkin tasoittuu kunhan kevät koittaa ja jätetään huonoimmat pisteet pois.
Tulokset