”Tiemestari” Hämäläinen Keitaan lappukisan voittoon

10.11.2019

Martti Hämäläinen JoKe

Martti Hämäläinen hallitsi finaalivaiheen kaikki ”keilit” ja osiot voittaen kaikki vastustajat finaalissa. Silminnähden rauhallinen ja tarkka pelilinja toi pitkästä aikaa voiton isänpäivän kunniaksi. Nyt Masa voi laittaa Jussille terveiset että kyllä pappa on kovassa lyönnissä.

Ensimmäisessä shoot out finaalissa keilasivat sijoille neljä viisi ja kuusi sijoittuneet. Mukana olivat Luken Jouko Salmela ja Timo Piiroinen sekä neljännellä sijalla ollut JoKen Martti Hämäläinen. Heti sarjan puolivälin jälkeen peli oli selvä sillä sopivan pelilinjan löytänyt Masa takoi ruudut umpeen saaden tulokseksi (242+17) 259.  Jouko Salmela kiristi lopulla seuraavaksi tuloksella 213 sijoittuen viidenneksi, jättäen näin Timo Piiroisen sijalle kuusi tuloksella 199.

Toisessa pudostuspelissa Masa sai vastaansa karsinnan kakkosen Joes Goldin Pekka Alituvan ja karsinnan kolmosen Luken Tapani Moilasen. Pekka pani tiukati kampoihin Massalle mutta joutui taipumaan kymmenellä pisteellä. Molemmille hyvät tulokset Hamaäläiselle 259 ja Alituvalle 249 Tapanin jäädessä pitämään perää tuloksella 185 ja sijoitus neljäs.

Finaali olikin sitten kaatojuhlaa yhtäreikää lukuun ottamatta. Vastakkain olivat edellisen osion voittaja Martti Hämäläinen ja Joes Goldin Mikko Hirvonen joka oli myös karsinnan viiden sarjan ykkönen. Vaikka ratapari vaihdettiin jokaiseen peliin löysi Masa pelilinjan varsin helposti. Mikolla ensimmäinen paikko nähtiin kolmannessa ruudussa ja vastaavasti Masalla viidennessä ruudussa. Kun toinen paikko tuli seitsmänteen arveltiin että näinkö kaatoja paukuttanut Mikko vetää loppuun asti mutta ei kasiruutu oli ratkaiseva sillä siihen tuli paikkaamaton kolmen keilan reikä. Jatkossa kumpikin jatkoi kaatoiloittelua aivan kympin viimeiseen ruutuun asti missä oli jo selvää ettei Mikon kiris yllä sillä sarja ei olis kestänyt kuin yhden paikon. Tasoituksellinen voittotulos oli Martti Hämäläisellä 275 (258+17), Mikko Hirvosen tulos 242 (0) ja sijoitus toinen.

Kuintokeitaan väki Kiittää kaikkia kisaan osallistuneita!

-jormalaa-

tulokset

Lappukisan finaali 2019 finaali shoot out

Lappukisan finaali 2019 finaali 5s