Marjolla haastava avaus MM-kisoissa

26.11.2017

MM-kisat käynnistyivät Las Vegasissa myöhään lauantaina Suomen aikaa. Aikuisten arvokilpailuissa mukana on ensimmäistä kertaa Joensuun Keilailuliiton edustusta: Joe’s Goldin Marjo Hirvonen keilaa naisten maajoukkueessa.

Pelit alkoivat naisten osalta  single-osiolla, jossa suomalaisten suoritukset olivat kautta linjan vaisuja. Tulostaso oli matala ja hyvän paikkopelin merkitys korostui. Marjon osalta paikkaaminen ei sujunut, joten kuuden sarjan tulos jäi pisteisiin 1074. Kokonaissijoitus singlen jälkeen on 122:s.

– Alku meni vähän jännityksen piikkiin ja loppupuolella paikkopeli oli niin huonoa, ettei varmaan ikinä ole aiemmin ollut. Tulokset olivat kokonaisuudessaan matalia, joten hyvällä paikkaamisella pääsee jatkossa pitkälle, Marjo summasi.

Naisten single-peleissä ainoastaan neljä keilaajaa ylitti 1300 pistettä ja mitalipeleihin aasialaisten lisäksi pääsi vain tanskalainen Mai Ginge Jensen. Suomalaisista paras oli Eliisa Hiltunen, mutta vasta sijalla 66.

Keilailun MM-kilpailuja pelataan koko ensi viikko ja takana on vasta 6/24 sarjaa.  Marjolla on siis vielä reippaasti tilaisuuksia kivuta tuloslistalla. Naisten pelit jatkuvat tiistaina parikisalla.

Tuloksia voi seurata täältä: http://2017wc.worldbowling.org/

-TH-