Ajankohtaista

TOMI TURUSELLE TOINEN ERIKOISKILPAILUN VOITTO

Kolmiviikkoinen Mättäjien Mäiskeet keilattiin kolmiviikkoisena erikoiskilpailuna. Kisan aikana ratkottiin myös myyntimiesten paremmuus. Erikoiskilpailu oli suora loppukilpailu 6 sarjaan keskiarvotasoituksin. Edellisen kisan voittanut Tomi Turunen Joes Gold otti tässäkin haltuunasa ykkössijan eikä siitä enää viimeisellä viikollakaan ohi menty. Tulos 1455 (48) osoitti että ei turhaan maajoukkueruhmään ole kelpuutettu. Lukkea edustava Mika Hyttinen pääsi lähes kantapäille muutta eroa kertyi kuitenkin yhdeksän pistettä. Savonlinnan F-R:n Kari Sistonen jäi puolestaan kolmanneksi seitsemän pistettä Mikasta tuloksellla 1439 (228). Joensuun toinen kärkijuniori Nico Kärkkäiselle jäi näin mitalien ulkopuolelle neljänneksi myöskin hyvällä tuloksella 1435 (132). Kisassa oli kaikkiaan 145 kilpailusuoritusta.

Joensuun erikoiskilpailukausi jatkuu heti perään alkavalla perinteisellä Lukko Turnauksella.

Kuvassa kisan voittaja Tomi Turunen.

-jormalaa-

tomiturunen

JOENSUU SEITSEMÄS LAHDESSA

Miesten liittomyllyn karsintaa keilattiin lauantaina. Joensuun Keilailuliiton joukkue keilasi hienosti neljänneksi tuloksella 4069. Tampere hurjasteli kärkipaikalle tuloksella 4391 perässään Hyvinkään II ja I-joukkue. Joensuun joukkueen paras oli Mikko Hirvonen 1450 tuloksella. Hyvin keilasivat PoRa turnauksen finaalin kärkikaksikko Tatu Hirvonen 1332 ja Tomi Turunen 1287

Jatkopeleissä sunnuntana JoenKL:n joukkue oli ns. ensimmäinen tippuja ja lopulinensijoitus seitsemäs sija tulosella 2565. Finaalin voitti Hyvinkää ennen hurjaa tulosta tehnyttä Tamperetta.

Joensuun paras oli myös sunnuntaina Mikko tuloksella 938 neljään sarjaan.

Seppo Tiira in memoriam

Syvä hiljaisuus vallitsi joensuulaisten veteraanikeilaajien viikoittaisen tiistaikisan avaustilaisuutta, kun puheenjohtaja pyysi kaikkia hiljentymään Seppo Tiiran poismenon johdosta. Seppo Tiiraa voidaan hyvällä syyllä nimittää Joensuulaisen keilailun isäksi monella tasolla.

Seppo Tiira syntyi Käkisalmen Suotniemessä vuonna 1936 ja hän olisi täyttänyt nyt marraskuussa 79 vuotta. Keilailukipinän Seppo sai jo opiskeluaikanaan, kun hän pääsi tutustumaan 9-keilan rataan ollessaan kesätöissä Saksassa vuonna 1958. Siellä hän sai hyvän tuntuman keilailuun tehden siellä myös ensimmäiset kaadot. Palattuaan takaisin syksyllä Suomeen, hän meni Otahalliin kavereidensa kanssa ja perusti Teekkarikeilaajat vuonna 1958. Seppo nousi varsin pian jo B-luokkaan, vaikka silloin 200 pisteen sarjat olivat harvinaisia. Muutettuaan Joensuuhun Seppo ei jättänyt keilaamista kokonaan, sillä pallo kulki aina hänen mukanaan matkoilla. Usein hän keilasi Lahdessa, Heinolassa ja Porvoossa saaden myös palkintoja. Joensuussa ei ollut hallia mutta muualta tulleita lajin harrastajia oli ja heidän kanssaan Seppo perusti kaupungin vanhimman keilaseuran vuonna 1968. Jo silloin puuhattiin hallia Joensuuhun ja tätä työtä tehtiin koko seuraava vuosikymmen. Oli toisaalta hyvä ettei hallia rakennettu ennen vuotta 1987, koska tällöin siitä saatiin täysmittainen kilpahalli. Tämä oli mahdollista pitkälti Seppo Tiiran pitkäjänteisestä työstä Joensuun Tennis- ja Keilahalliyhdistyksessä. Keilahallin perustamisvaiheet piirustuksineen ja lehtileikkeineen oli nähtävissä liiton 10-vuotisjuhlassa näyttelyssä, jonka Seppo kokosi.

Seppo Tiira toimi Joensuun Keilailuliiton puheenjohtajana sen perustamisesta 1987 vuoteen 1993. Suomen Keilailuliiton hallituksen varajäsenenä hän oli vuosina 1988–93 ja varsinaisena jäsenenä vuosina 1993–95. Hänet on palkittu keilailuansioista seuraavin ansiomerkein: JoenKL:n kultainen ansiomerkki 1987, FIQ European Zone’n ansiomerkki 1988, SKL:n hopeinen ansiomerkki 1988, SKL:n kultainen ansiomerkki 1997, JoenKL:n ansioviiri nro 1. 2012.

Yli 50 vuotta kestäneellä urallaan Seppo oli aktiivinen keilaaja. Hän keilasi ensimmäisen 300-sarjan Imatralla Immen Kaatajaisissa vuonna 1992. Kerran uransa aikana hän keilasi yli 1300 kuuteen sarjaan. Suurmestaruus jäi harmittavasti yhden kaadon päähän aikoinaan. JoenKL:n veteraanikeilailussa hän on ollut mukana aktiivisesti vuodesta 2004 aivan viime kevääseen saakka.

Vakava sairaus esti tämän syksyn keilakauden avauksen. Seppo Tiira menehtyi 25.10.2015. Perheen ja läheisten lisäksi häntä jäävät kaipaamaan joukko keilailun kautta tulleita ystäviä.

Jorma Laatikainen

seppotiira

KOVATASOISEN PORAN FINAALIN VOITTO TOMI TURUSELLE

Perinteinen syksyn alkuun sijoittuva PoRan XXIV erikoiskilpailu keilattiin päätökseen viikonvaihteessa. Alkukilpailussa seulottiin finaaliin 18 keilaajaa. Loppukilpailu keilattiin kahdessa osiossa missä viiden sarjaan jälkeen paremmuudet ratkaistiin shoot-out pelitavalla. Viiden sarjan kisan ykköseksi keilasi Joes Goldia edustava Tatu Hirvonen tuloksella 1226 pistettä. Näin hän pääsi suoraan loppuotteluun odottamaan finaalin pudotuspelistä tulevaa vastustajaa. Kakkossijalle keilasi kisan suurin yllättäjä Atriumin Lauri Rokkonen joka näin veteraanina näytti nuoremmille kaatojuhlaa viimeisissä sarjoissa. Tulos viiteen sarjaan 1209 tasoituksin. Neljä seuraavaa olivatkin sitten jo menestyneitä kärkikeilaajia. Kolmantena useasti PoRa turnauksen voittanut Joes Goldin Jari Kärkkäinen (1196), kannoillaan JoKen Olavi Harinen ennen maajoukkueen vakiokokoonpanoon kuulunutta Marjo Hirvosta (1161) hän edustaa Lappeenrantalaista R-ABC seuraa vaikka asuukin Joensuussa. Viimeisen jatkopaikan keilasi Joes Goldin 17 –vuotias Tomi Turunen ennen niukasti jatkossa pudonnutta Aaro Kuokkasta. Eroa jäi 12 pistettä.

Puolivälierässä vastakkain olivat sijoille 4,5 ja 6 sijoittuneet. Tiukimman vastuksen Tomi Turuselle antoi Olavi Harinen häviten voittajalle vain 5 pistettä. Marjo Hirvonen jäi kolmanneksi ja lopullinen sijoitus oli kuudes. Pisteet Tomi 218, Olavi 213 ja Marjo 171.

Välierässä Tomi Turunen sai vastaansa Lauri Rokkosen ja Jari Kärkkäisen. Nuori juniori ei antanut kokeneemmille mitään voitto saumaa vaan takoi taululle kaatojonon muodossa tulokseksi 266 pistettä. Lauri Rokkosella oli vielä loppuruuduissa pieni sauma voittoon. Tulokseen 242 pistettä on kuitenkin oltava tyytyväinen sillä tuli kilpailun kolmas sija. Näin Jari K jäi neljänneksi tuloksella 185.
Loppuottelu käytiin kahdensarjan yhteistuloksella Tatu Hirvosen ja kuudennelta sijalta nousseen Tomi Turusen kesken. Tasatahtiin edettiin aina kymppiruutuihin asti. Ensimmäinen sarja päättyi 213-208. Toinen sarja oli kihelmöivän jännittävä aivan viime ruutuun saakka missä Tomi Turunen onnistui tuplaamaan kaadot ja vei näin sarjan pistein 231 vs 212, yhteispisteet 444-420. Voitto Joensuussa oli ensimmäinen erikoiskilpailussa nuorelle maajoukkueryhmäläiselle jonka tavoitteena on paikka EM kisaan 2016. Aiemmin on tullut voittoja sekä hyviä sijoituksia Junnu Tourilta mihin hän keskittyy myös jatkossa. Kisan jälkeen Tomi kiittelikin tukijaansa sanomalla että nyt en pettänyt.

Kuvassa voittaja Tomi Turunen ja kakkoseksi sijoittunut Tatu Hivonen Molemmat edustavat Joes Gold seuraa.

2510

TIIMI KEILASI PUHTAASTI VETERAANIKIERROKSEN

Ensimmäinen veteraanien VS kierros keilattiin Joensuussa. Kuopiolainen Tiimin joukkue pystyi voittamaan kaikki ottelut mutta ei kuitenkaan karannut pahasti joensuulaisjoukkueilta. Eroa kertyi toisena olevaan PoRan joukkueeseen vain 112 pistettä. Poralaiset voittivat vain kaksiottelua keilaten kuitenkin päivän parasta keskiarvoa. Kolmeen voittoon keilasi Atrium jääden PoRaan vain 11 pistettä. Parhaan keskiarvon keilasi PoRan Jorma Laatikainen 215 toiseksi keilasi Tiimin Unto Leskinen 199 keskiarvolla. Seuraavina Atriumin kaksikko Raimo Jäntti ja Jorma Vainio.

PALLOJEN TESTIPÄIVÄ TORSTAINA 15.10. KLO 12-18

Sport bowling finlandin vuosittainen demokiertue pysähtyy Joensuun Kuntokeitaalla torstaina 15.10.

Paikalla tällöin pallojen maahantuoja Jouni Helminen, sekä parin vuoden takainen maailmanmestari Perttu Jussila.

Demopäivänä tilatuista palloista 10% alennus! Tässä siis erittäin hyvä tilaisuus laittaa vaikka koko arsenaali uusiksi.

Testipäivän hinta 10€, maksu kassalle, ja kuittia näyttämällä pääsee testaamaan palloja.

Testattavana yhteensä yhdeksän eri palloa:

Columbia Urge
Ebonite Game Breaker 2 Gold
Ebonite Warrior
Hammer Arson High Flare
Hammer Black Widow Red Legend Solid
Hammer Spike Black/Gold
Track Legion
Track Paradox
Track Tour X Solid

Demopäivä alkaa klo 12, ja jatkuu klo 18 asti. Joskus klo 15-16 välillä pidetään pieni ruokatauko.

-Mikko

JOKE VS-KIERROKSEN KOLMAS

Kahdella voitolla ja kolmella tappiolla eroa kärkeen JoKella kertyi avauskierroksella 447 pistettä. Kärkipaikan keilasi PeBon joukkue vain 21 pisteen erolla Kiuruveden ICE-BOW joukkueeseen. Kumpikin joukkue kärsi yhden tappion. Keskinäinen ottelu olikin päivän kovatasoisin sillä siinä molemmat joukkueet keilasivat parivauhtia. Voitto kirjattiin kiuruveteläisille pistein 892- 828. Paritulokseen ylsi lisäksi Veljmiesten joukkue kun se päivän ainossa voittopelissä puolestaan kaatoi ICE-BOWlin reilunumeroisin pistein 851-703. Kärkipaikka ratkesikin viimeisellä kierroksella missä PeBo keilasi lähes satapistettä enemmän. Perää jäi pitämään Wattereiden joukkue jolla on kärkeen jo 801 pistettä.

Päivän ykköskeilaajan titteli meni ICE-BOWlin Jari Reinikaiselle keskiarvolla 205,25. PeBon kaksikko Timo Korhonen ja Hannu Kokkonen olivat seuraavina (203,20) keskiarvolla. JoKen parhaat olivat Martti Hämäläinen (193,20) ja Jukka Hirvonen 192,60 keskiarvolla.

-jormalaa-

VS-KIERROS JOKE ALOITTAA KOTIHALLISSA

Tänään keilataan valtakunnansarjaa ympäri valtakuntaa. JoKe aloittaa kolmossarjan kotikierroksella Kuntokeitaalla klo 11. Vastassa on PeBon kaksi joukkuetta sekä ICE-BOW Iisalmesta, Watterit Piksämäeltä, Veljmiehet Kuopiosta.

Joes Gold aloittaa kakkossarjan vasta marraskuussa jolloin se keilaa ensimmäisen tuplakierroksen aloittamalla Punkaharjun hallissa.

-jormalaa-

JOENSUULAISIA MAAJOUKKUERYHMIIN

Suomen Keilailuliitton valmentajat sekä koulutus- ja valmennuspäällikkö Sami Järvilä ovat valinneet maajoukkue- ja valmennusryhmät.

Naisten ja nuorten tyttöjen ryhmään on valittu Marjo Hirvonen R-ABC/ Joensuu Päätavoite naisten MM-kilpailut 2015 ja nuorten PM-kilpailut 2015. Ryhmän valmentaja Jarmo Ahokas.

Juniorien poikien ryhmään on valittu Tomi Turunen Joes Gold/Joensuu. Päätavoite juniorien EM-kilpailut 2016. Ryhmän valmentaja Sami Konsteri.

Nuorten poikien ryhmään on valittu Tomas Käyhkö Mainarit/Joensuu. Päätavoite nuorten PM-kilpailut 2015. Ryhmän valmentaja Sami Konsteri.

Tarkemmin muista valituista löydät www.keilailu.fi sivustolta.

PAIKALLISSARJOJEN TILANTEET ENSIMMÄISEN KIERROKSEN JÄLKEEN

1. kierros
1 2 3 4 5 Yht
1 Joe’s Gold I 5 5 4 5 5 24
2 Joe’s Gold II 2 4 4 3 0 13
3 JoKe I 1 5 1 2 4 13
4 PoRa I 3 0 4 5 1 13
5 Lukke 4 1 1 0 4 10
6 JoKe II 0 0 1 0 1 2

 

1. kierros
1 2 3 4 5 Yht
1 PoRa II 2 1 5 4 4 16
2 Mättäjät 3 4 4 1 4 16
3 JoKe III 4 4 1 5 2 16
4 Atrium II 1 4 4 1 1 11
5 Team Cosmic 1 1 0 4 3 9
6 Atrium I 4 1 1 0 1 7

Sivu 26 (27)« Ensimmäinen...1020...2324252627